sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Sunnuntai

Tultiin vain toivottamaan mukavaa sunnuntaita! Kellon kääntäminen sai ilmeisesti meillä aikaan vilkkautta pihapuuhissa.
Ollaan tänään haravoitu


Tehty uusia lintupönttöjä


Ja nautiskeltu pihalla
Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Sinitintin kevät siivous

Jatkan vielä tämän viimeisen päivän kuvahaastetta, jonka sain Prusiluskan väkerrykset- blogista. Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.

Tänään pääosaa näyttelee sinitiainen, joka päätti tehdä kevät siivouksen. Seurasin sen puuhia ja ihmettelin. Yleensä linnut vievät tavaraa sisään pönttöön, mutta tämä kantoi ulos. Ja kun seurasin tarkemmin, se kantoi tavaraa toisesta pöntöstä toiseen. Tässä pöntössä, josta se nouti tavaraa, asuu yleensä kesäisin kirjosieppo. Ilmeisesti siepolla on hyvä sisustusmaku, kun sen pöntöstä haettiin täytettä tinttien pönttöön. No, viettäähän se kirjosieppo sentään talvet etelässä, joten onhan sillä varmaan erilainen sisustussilmä...

Haastampa sitten tintin kanssa mukaan tähän haasteeseen mukaan Kirstin Askartelin itte blogista. Kirsti ottaa hienoja lintu ja muita kuvia, sekä on tosi näppärä näpeistään.
Mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pitkät sukat

Haaste osa 4.
Sain tämän kuvahaasteen Prusiluskan väkerrykset- blogista. Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.

Tänään sain pääteltyä viimein pitkät puuvillasukat. Lanka on Novitan Pirtelö ja se on jotenkin vähän kasarihenkinen, mutta kivan värikäs. Meikä kulkee villasukissa kesät talvet kotosalla ja ajattelin, että nämä voivat olla kivat kotisukat kesäiltoina, menevät vaikka hameen kanssa.
Malli on Novitan sukkalehdestä.

Näiden sukkien kera haastan mukaan Matonkuteen Mun Sun Meitin-blogista. Muistakaa haastetut, että tähän osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja minun mielestäni soveltaa saa, kuinka parhaaksi katsoo.

Mukavaa tiistai-iltaa!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Vapaapäivä

Sain kuvahaasteen Prusiluskan väkerrykset- blogista. Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.

Tänään minulla on ollut vapaapäivä. Koska on myös paastopäivä, satsasin vähän ruoanlaittoon.

Tänään listalla kasviksilla ja sienillä täytettyjä paprikoita, salaattia ja raejuustoa. Köykäistä, hyvää ja täyttävää.

Ja jälkkäriksi kuppi hyvää teetä kauniissa auringonpaisteessa lämpimällä seinustalla.


Tällä postauksella haastan mukaan Sinin Jotakin Sinistä- blogista. Sinin blogista huokuu hyvä olo ja rauha. Kannattaa käydä tutustumassa.

Aivan huiman ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sydänsukat

Sain kuvahaasteen Prusiluskan väkerrykset- blogista. Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.
Tässä sitten toisen päivän kuvat

 Suden silmukat
Ostin tässä jokin aikaa sitten kirjakaupan alennusmyynnistä "Kaksi sukkaa kerralla"-kirjan. Innoissani aloitin heti kokeilemaan kahden sukan tekemistä samalla pyöröpuikolla. En päässyt muutamaa kerrosta pidemmälle, kun puikko sanoi sopimuksen irti. Niinpä malttamattomana hosujana, laitoin sukat tavallisille sukkapuikoille ja ne valmistuivat ihan yksi kerrallaan. Malli on kuitenkin kyseisestä kirjasta. Kirjava lanka ei ihan päästä mallia oikeuksiinsa, mutta ihan mukavalta  nuo luonnossa näyttävät. Uusi pyöröpuikkokin on hommattu, joten kokeilu yhdellä kertaa kutomisesta voi jatkua. Ensin on kuitenkin vielä saatettava loppuun yhdet sukat, mutta niistä myöhemmin.
Niin ja sitten se haaste. Näiden sukkien myötä haastan mukaan kovan neulojan ja varsinkin virkkaajan Suden 
Suden silmukat-blogista.
Mukavaa sunnuntaita ystävät!

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kuvahaasteessa päärynäpiiras


Sain kuvahaasteen Prusiluskan väkerrykset- blogista. Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.



Tänään kauniina lauantaina olen ullut ulkoilemassa, mutta myös ennätin aamulla leipoa päiväkahville päärynäpiiraan. Tein sen päärynämuffinien ohjeella ja ohje löytyy täältä. Sen verran sooloilin, että ripottelin päälle hasselpähkinärouhetta. Koska ohje oli mainio, kuten myös blogi josta sen noukin, haastan nyt mukaan Tanjan samaisesta Ihan kaikki kotona- blogista. Tanjan blogi on todellakin tutustumisen arvoinen.
Tanjan muffinit näyttävät paljon paremmilta kyllä kuin piiraani, mutta maku oli tässäkin hyvä, sen verran maistoin, vaikka kahvit ovatkin vielä juomatta. Oikein ihanaa lauantaita teille kaikille!


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Vastataan hyvänmielen haasteeseen

Olin jo kokonaan unohtanut ja kerran jo luvannutkin ja taas sitten unohtanut - nimittäin vastata Hyvänmielen haasteeseen jonka sain siis jo hyvinkin pitkän aikaa sitten Tanskulta Junnun elämää maaseudulla blogista. Nyt sitten viimein vastaan haasteeseen tai pikemminkin, johtuen siitä, että lähettäjän blogia pitää Junnu, Leevi vastaa tähän haasteeseen. 
Haasteessa pitää kertoa kymmenen asiaa, jotka tuottavat hyvää mieltä ja tässä niitä siis tulee.



 1." Asioiden tarkkaileminen ja vaaniminen ovat ihan huippujuttuja!"
 2. "Eihän kissa voi kiipeilemisestä tulla huonolle tuulelle? Ei toki, sehän on taidoista jaloin!"
 3. "Joskus on myös nautinnollista pureskella kynsiä. Ei kuulemma saisi, mutta mitäs täällä sitten sais tehdä?"

4. "Ja ainakin puita on kiva pureskella. Sanovat, että se on koirien hommaa, mutta mitäs noi mistään tietää?!"
 5. "Nekun kiusaamien se vastaa mukavaa on. No, siitä ei tule Nekulle hyvä mieli, mutta mulle tulee, ja tässähän oli kyse musta:)"
 6. "Kissaemon langista sitten tulee hyvälle mielelle. Sillä on kaikkia kivoja keriä, joita se sitten jättelee vaikka minne. No, meikä poika kerii ne uudelleen ja sitten on kaikilla kivaa, kun etsitään langan päätä. Hyvänmielen puuhaa koko porukalle järkkää meikä poika."
 7. "Piilosilla olo on kanssa meikän pravuuri. Se on tosi hauskaa, ja kyllä noi sitte ettii mua."

 8. "Kiinni olevat ovet eivät saa hyvälle tuulelle, mutta niiden aukominen kyllä sujuu meikäläiseltä kätevästi. Siitä tulee hyvä mieli, että ovet on auki - mieluummin ulos asti."
 9. " Syöminen on kyllä ihan ykkösjuttuja. Hyvä ruoka parempi mieli, sanotaan mainoksessakin. Tosin se ei ole kissanruokamainos, mutta pätee kyllä meihinkin."


 10. "Mikäs sitten oliskaan syömisen päälle parempaa puuhaa, kuin nukkuminen? Kissathan tunnetusti nukkuvat suurimman osan päivästä ja vaikka olenkin huippu liikkuvainen katti, kyllä mäkin nukkumisesta tykkään - ja paljon!"




 Sellainen haaste tämä. Nyt ei laiteta tätä eteenpäin, koska tämä on lojunut niiiiin kauan. Toivottavasti viihdyitte matkalla Leevin maailmassa. Seuraavassa postauksessa palaan sitten uusimpaan haasteeseen... Mukavaa sunnuntai-iltaa!




lauantai 15. maaliskuuta 2014

Tuli se sitten--


--se lumi nimittäin. Ja tänään olisi kyllä pitänyt olla se lintujen pihabongaus, lintuja on ollut ruuhkaksi asti. Vanhat tutut talvisyöjät ja tänään ilmestyivät myös rastaat sekä kottaraiset.






 Ja lintuvahti piti komentoa yllä. Tosin selkä tiiviisti seinää vasten, jottei tulisi lunta päälle.
Oikein ihanaa lauantaita - lumesta huolimatta! Ja muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan Mirrinminttua ja kissanhäntiä-blogissani, aikaa on vielä huominen!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Uutta kokeillen

(kuva resepti.info)
         Nyt alkoi bikinikauden tavoittelu tai pikemminkin viime vuotisiin vaatteisiin mahdutus.
Päätin aloittaa uuden kokeilun ja siitä lisää eri sivulla, jonne pääsee sivupalkista "5:2 diettipäiväkirja".
Katsotaan kuinka tässä käy....                        

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hyvää naistenpäivää!

Ajattelin, että mikäpä parempi päivä kertoa teille tarina hermostuneesta naarasleijonasta, kuin naistenpäivä. Tähän tarinaanhan viittasin edellisessä postauksessa, jossa tiikerityyny syntyi.

Näin se menee, pysykää mukana:

2010 teimme autoreissun Ruotsiin ja Tanskaan. Kävimme synnyinseudullani viettämässä nelikymppiseni ja sitten ajeltiin Legolandiin. Takaisin tultiin sitten Ruotsin itärantaa ja tietysti pakko käydä myös Kolmårdenissa. Olimme ihan täpinöissämme, koska olimme kuulleet, että siellä pääsee oikeasti ajamaan eläinten seassa autolla. Kirjoitin edellisenä iltana matkapäiväkirjaan:" Odotamme innolla tapaavamme leijonat ja tiikerit. Mahtaa olla vaikuttavaa nähdä ne aivan läheltä."

No, tähän voin sanoa, että osimoilleen niin, vaikuttavaa oli. Päätimme, että minä ajan ja mies kuvaa videokameralla, koska osaa sitä paremmin käyttää. Lapsilla oli kännykät ja ottivat niillä valokuvia takapenkiltä. Kolmårdenissahan homma toimii niin, että autot ajavat letkassa, eikä pysähtyä saisi, eikä ikkunoita saa avata(eikä kyllä olisi ihan heti tullut mieleenkään niin tehdä).

Alkuhan oli lasten leikkiä; hirviä, peuroja, seeproja ja kirahveja väistellen ajeltiin seuraavaan aitaukseen. Siinä sitten jo vähän meinasi hiki tulla, kun karhu juosta lönkötteli auton rinnalla, aika otus sekin niin lähellä.

Sitten saavuttiin itse asiaan - leijonat. Ajoin aitaukseen ja jouduin heti pysähtymään, koska valtavat urosleijonat päättivät alkaa tappelun heti automme edessä!
Kuvat on otettu kännykällä ja minä kuvasin ne tähän kuvakirjasta,
koska en löytänyt tikkua, jossa kuvat on tallessa. Siitä johtuu kyseenalainen laatu.

Toisella puolella autoa pesi leijonan pentu itseään ja isukit pistivät toisiltaan naamat verille. Väistyivät viimein ja lähdin etenemään hiljalleen. Naarasleijona tuli meitä kohti. Takapenkillä kuopus sanoi, että leijona katsoo häntä niin pahasti, että jos hän ei olisi autossa, leijona söisi hänet. Leijona käveli automme ohi ja sitten alkoi tapahtua. Olin lähdössä liikkeelle, diesel murahti ja sitten kävi hirmuinen kolina ja menin ihan paniikkiin. "Aja,aja", kiljui mies vieressä ja minähän ajoin. Henkilökunnan auto ajoi vauhdilla paikalle ja ajoi näin leijonan pois ja me vapisten ja täristen ajettiin ulos aitauksesta ja suoraan parkkipaikalle.
Auton puskuri roikkui ja hampaan tai kynnenjäljet olivat komeat puskurissa ja maalipinnassakin oli komeat naarmut. Oltiin tosi harmistuneita. Perässämme ajanut ruotsalaismies oli saanut samankaltaisen kohtelun autonsa kylkeen ja siinä sitten ihmeteltiin. Hän neuvoi meitä menemään toimistoon tekemään ilmoituksen, jotta saamme vakuutusta varten todistuksen. Todistuksen kirjoittanut mies vähän hymyillen sanoi, että voi olla, ettei vakuutusyhtiä ihan heti usko, että leijona on hyökännyt auton kimppuun...

Pikkuisen aikaa polvet kyllä tutisivat tämän jälkeen ja mietin, että kannattaisi miettiä mitä sitä toivoo...
Tämä kaveri olikin sitten turvallisesti häkissä, eikä kohdattu kasvokkain - onneksi!
Olemme kuulleet, että enää Kolmårdeniin ei pääse kierrokselle omalla autolla, ilmeisesti leijonanaaras oli saanut tarpeekseen mölvivistä autoista ja turvallisuus joutui vaakalaudalle.

Parempi tyytyä vain läheltä katsottuna näihin kotitiikereihin
Se oli sellainen seikkailu, ettei se hevin unohdu, mutta pitäähän niitä elämään mahtuakin, että on mitä muistella. Meillä on muistona myös aika ainutlaatuinen video leijonien tappelusta sekä siitä pahakatseisesta naaraasta, joka olisi halunut syödä minulta pojan, mutta tyytyi onneksi autoon.

Naisten päivän kunniaksi leivoimme tytön kanssa leivoksia joulusta jääneistä torttulevyistä.
Ohje on kirjasta Suolasita ja makeaa kotipuutarhasta. Suositteln lämpimästi. Lainasin ensin kirjastosta ja ihastuin niin, että kävin ostamassa omaksi.
Tässä teille kirjan ohje:

Ihanaa naistenpäivän iltaa teille kaikille ihanaisille!!